Uusi energia- ja ilmastostrategia, energiamurros ja ‘luova tuho’
Hallitus hyväksyi viime viikolla vuoteen 2030 ulottuvan kansallisen energia- ja ilmastostrategian, jota eduskunta alkaa käsittelemaan tänään 30. marraskuuta. Strategialla on merkitystä Suomen energiamurroksen edistämisessä, sillä se tekee linjauksia uusien ’energiapolkujen’ edistämiseksi ja vanhojen, ympäristönäkökulmasta katsottuna kestämättömien rakenteiden purkamiseksi.
Energiamurros on globaali ilmiö, joka viittaa energiantuotanto- ja kulutusjärjestelmien perustavanlaatuiseen muutokseen, tyypillisesti uusien älykkäiden sähkötekniikoiden, energiavarastoinnin ja uusiutuvan energian ajamana. Tällainen murros tarjoaa potentiaalia uusille liiketoimintamalleille mahdollisten ympäristöhyötyjen ohessa. Energiamurrokseen kytkeytyy taloustieteilijä Joseph Schumpeterin ajatus ’luovasta tuhosta’, joka johtaa taloudellisten rakenteiden murtumiseen tekemällä tietyt taidot ja osaamiset tarpeettomiksi ja luomalla samalla uusia mahdollisuuksia. Olen aiemmin argumentoinut, että julkisen politiikan näkökulmasta luovaan tuhoon perustuva murros tarvitsee sekä uusia innovaatiopolkuja tukevia, että kestämättömiä järjestelmiä horjuttavia toimia.
Uusi energia- ja ilmastostrategia on selvästi ottanut askeleen kestävää kehitysta edistävän murroksen suuntaan, sillä se sisältää perinteistä järjestelmää horjuttavia linjauksia:
”Suomi luopuu kivihiilen energiakäytöstä vuoteen 2030 mennessä.”
”Mineraalipohjaisen tuontiöljyn energiakäyttö puolittuu 2020-luvun loppuun mennessä verrattuna vuoden 2005 vertailutasoon.”
Fossiilisten polttoaineiden lisäksi myös liikennesektoria koskevat linjaukset järjestelmätason muutoksista, kaavoituksen ja pysäköintinormien muuttumisesta kävelyä ja pyöräilyä paremmin tukeviksi, ja liikkuminen palveluna -konseptista viittaavat vanhojen rakenteiden horjumiseen.
Vastaavasti strategian linjauksissa tulee esille monia hallituksen suosimia innovaatiopolkuja. Näistä vahvimmin huomioita ovat saaneet metsäpohjaiset bioenergiaratkaisut ja biokaasu. Kulutuspuolella liikenne palveluna -konsepti, rakennusten energiatehokkuus sekä puurakentaminen on tuotu esille kohdealueina. Valitettavasti rakennusten energiatehokkuudesta puhuttaessa kustannusoptimaalisuus on nostettu keskiöön, kun taas innovaatioiden kehittämistä ja parempaa käyttöönottoa ei tuoda esille. Osa aiemmista innovaatiopoluista on rajattu pois keskiöstä, merkittävimpänä esimerkkinä tuulivoima. Myös lämpöpumput ovat kehitykseen nähden varsin vähän esillä.
Osa strategian linjauksista selvästi kytkeytyy edistämään energiamurrosta ja luovaa tuhoa, kun taas osa kuvastaa polkuriippuvuutta vanhasta järjestelmästä, esimerkkeinä turpeen verotus, metsäteollisuuden sivuvirtojen tehokas hyödyntäminen sekä kaukolämmön kehittäminen. Polkuriippuvuuden hyötyjä (kahden jälkimmäisen kohdalla) ovat aiempien (ympäristö)tehokkuuksien ja toimivien rakenteiden ja taitojen edelleen kehittäminen. Tämä ajattelu kytkeytyy luovan tuhon vastavoimaksi kehitettyyn ’luovan kertymän’ käsitteeseen, jonka mukaan olemassa olevat yritykset mukauttavat toimintojaan murroksen keskellä.
Uuden energia- ja ilmastostrategian pohjalta voi syntyä tärkeitä toimenpiteitä, joilla Suomi sopeutuu aktiivisesti menossa olevaan globaaliin energiamurrokseen. Tämä kuitenkin edellyttää, että (1) sen linjaamat ’horjuttavat’ toimenpiteet toteutetaan mahdollisimman pian, (2) energiatehokkuutta edistetään aktiivisesti joka sektorilla helpottamaan luopumista fossiilisista energianlähteistä, ja (3) politiikkakeinoja kehitetään tukemaan useampia innovaatiopolkuja, jotka auttavat ratkaisemaan ei vain Suomen, vaan myös muiden maiden energiahaasteita.
Kirjoittanut
Vanhempi tutkija Paula Kivimaa
Sussexin yliopisto, Yhdistyneet kuningaskunnat
